Luokittelematon

BB-Ksenia ei älyllään loista!

07.10.2010, viihdekettu

Big Brother talossa parhaillaan asustava Ksenia ei ainakaan älyllä loista. Neitokainen on kuukauden aikana hämmästyttänyt niin katsojat kuin asuintoverinsa letkautuksillaan.

Ksenia ei mm. tiennyt että Tukholma sijaitsee Ruotsissa. Hänen mukaansa myöskään kotimaassamme ei ole ydinvoimaloita vaan lähimmät löytyvät neitokaisen mukaan Venäjältä.

Tänään hän piristi pihamaalla vahtivuorossa ollutta Nikoa kertomalla ettei osaa juurikaan yhtään kertotaulua. Ksenia ainakin omien sanojensa mukaan on tällä hetkellä myös lukiossa. Millaisella menestyksellä, sitä me voimme vain arvailla.

Lisäksi Susanna Laine joka juontaa Sunnuntain suorat lähetykset on usein joutunut tenttaamaan ihan yksinkertaisia asioita Ksenialta usean minuutin ajan sillä nuori lukiolainen ei tunnu tajuavan kysymyksiä vaikka ne menevät tällä kaavalla:

”Onko sinulla hauskaa talossa?”, ”Kuka on tyhmin asukas talossa?”

( kuva bigbrother.fi )


Yksi vastaus

  1. snappis sanoo:

    Aika mautonta täällä arvostella muitten ihmisten tietämystä en usko että sinä sen viisaampia puhuisit jos itse olisit 3kk neljän seinän sisällä samojen ihmisten seurassa ympäri vuorokauden

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *